JÄMTLANNINPYSTYKORVA

Ennen vuotta 1946 Ruotsissa ja Norjassa paikallisia pystykorvakantoja yritettiin sulauttaa yhteen nimellä norrlanninpystykorva. Lähtökohtina olivat alueella tavatut pienehköt ja vantterat pystykorvat sekä niitä kymmenkunta senttiä suurempi, rakenteeltaan kevyempi koira-aines. Yhteistä molemmille kannoille oli harmaa yleisväri. Rotujen lähtökohdat olivat kuitenkin siinä määrin toisistaan poikkeavat, että puolessa vuosisadassa ei onnistuttu kokoamaan yhtenäistä rotua. Jatkuvien ristiriitojen välttämiseksi rodut päätettiin erottaa toisistaan. Jämtlanninpystykorvalle vahvistettiin oma rotumääritelmä 21.11.1946. Päätös oli mitä ilmeisimmin perusteltu, sillä harmaa norjanhirvikoira sekä jämtlanninpystykorva vakiintuivat omiksi roduikseen hämmästyttävän lyhyessä ajassa

Jämtlanninpystykorvan ulkomuodon ja käyttöominaisuuksien vakiinnuttamisessa käytettiin ahdasta sukusiitosta. Oman lisävärinsä rodun kehitykseen toivat suurkasvattajat, jotka onnistuivat luomaan omalla kasvatustyöllään suoranaisia jalostuslinjoja rodun sisälle. Alkuaikojen ahdas sukusiitos selittänee myös osaltaan rodussa myöhemmin havaittuja perinnöllisiä sairauksia, joita jonkin verran esiintyy.


Vuosi 1940 muodostui käänteentekeväksi jämtlanninpystykorvan kehitykselle Suomessa. Syksyllä 1939 oli alkanut sota Venäjää (silloinen Neuvostoliitto) vastaan. Alkutalvesta 1940 ruotsalaisen kreivin Björn von Rosenin aloitteesta koottiin kiireellä kaksi koiravaljakkoa käytettäväksi haavoittuneiden evakuointiin vaikeissa lumiolosuhteissa. Ruotsista ei ollut saatavissa riittävästi varsinaisiin vetokoirarotuihin kuuluvia yksilöitä ja siitä syystä valjakkoon hyväksyttiin paikallista alkuperää olevia suurikokoisia, pystykorvaisia koiria. Björn von Rosenin lahjoittamiin valjakkoihin kuului kaikkiaan 14 koiraa. Koirat olivat Ruotsin Vapaaehtoisjoukon käytössä talvisodan loppuun saakka. Sodan päätyttyä koirat lahjoitettiin 9. huhtikuuta 1940 Suomen punaiselle ristille ja ne sijoitettiin armeijan koirakouluun Hämeenlinnaan. Myöhemmin jatkosodan aikana osaa koirista käytettiin sotatehtäviin viesti- ja vartiokoirina. Vaikeassa elintarviketilanteessa osa koirista osoittautui käyttökelpoiseksi myös hirvijahdissa ja niitä myytiin sodan kestäessä tai sen jälkeen metsästyskoiriksi tarkoin valikoiduille ostajille.


Ensimmäinen käyttövalio jämtlanninpystykorvista saatiin vasta 1960-luvun alussa (JCH Djimi 4166/57). Djimin emänisä neljännessä polvessa oli Storåbränna-suvun kantaisä Jack 1644HH, jota pidetään koko rodun kantakoirana.


Neljä ensimmäistä vuosikymmentä vuosittaiset rekisteröintimäärät pysyivät tasaisesti 200–300 kappaleen tienoilla. Kotimaisen yksilömäärän pienuudesta johtuen jalostusmateriaalin hankinnassa on alusta alkaen tukeuduttu systemaattisesti rodun kotimaahan. Usein tietotaidon välittäjinä ovat toimineet ruotsinkieliset asianharrastajat. Vuosituhannen vaihteen jälkeen rekisteröintimäärät ovat kolminkertaistuneet ja kontaktiverkko monipuolistunut.